Murha, perhemurha ja niiden puolusteleminen – mikä erottaa ne ns. kunniamurhista?

Vastikään turkulainen mies laittoi ex-vaimonsa palasiksi  ja sulloi osat Paimiossa jätelaatikkoon. Voiko olla naisvihamielisempää ja järjestelmällisempää toimintaa? Mitään tämän tyyppistä naiset eivät harrasta, paitsi toisen miehen kanssa, jolloin kolmiodraamassa  uuden miehen kanssa voidaan laittaa vanha ukko hengiltä ja osiin.

Keskustelu naisten tekemistä lastentapoista jatkuu kiihkeänä, kun Oulun  lapsimurhien käsittely  jatkuu oikeudessa. Oululaisnaisen toimintaa on hyvin vaikeaa ymmärtää, enkä haluaisi  medikalisoida hänen tilaansa, mutta usean lapset tappaminen viittaa pahasti vakavaan psyykkiseen tilaan. Se ei poista sitä tosiasiaa, että hän on mitä todennäköisimmin murhannut viisi lasta  raa'asti, mikä ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää.

Hämmentävää on ollut julkkisten tai sellaiseksi pyrkivien äitien "paljastukset", että hekin ovat ajatelleet lastensa tappamista. Aika moni meistä on  joskus herkutellut ajatuksella, että voisi tappaa  lapsensa, puolisonsa, anoppinsa, appensa, siskonsa, veljensä,  äitinsä, isänsä, naapurinsa tai työkaverinsa, kun se on niiiiin ärsyttävä. Varsinkin  Etelä-Euroopassa on  riitojen yhteydessä tapana huutaa läheisille, että "tapan sinut",  mutta silti Suomessa  henkirikosluvut ovat paljon korkeammat kuin Etelä-Euroopassa. 

Ajatuksista on pitkä matka tekoihin, vaikka vallalla olevan kognitiivisen psykologian mukaan ajatus on suunnilleen sama asia kuin teko. Siksi esimerkiksi itsemurha-ajatuksia omaavat pitäisi nopeasti lääkitä tajuttomiksi "ennalta ehkäisemisen" nimissä. Ihmisen eksistentialistinen ahdistus ja konkreettiset ongelmat yritetään poistaa kemikaaleilla tai ns. positiivisella ajattelulla, eikä käsittelemällä asioita. Siksi meillä nämä "kunnolliset ja hiljaiset" perheenisät ja  -äidit suorittavat näitä "yllättäviä" perhesurmia. 

Näiden äitien ulostulo "murhanhimostaan" on kääntöpuoli äitimyytistä: Kun äiti on uhrautuessaan niin väsynyt, niin kyllähän sitä tulee mieleen lasten tappaminen. Ne hormonitkin niin jylläävät....Äitimyytti siis jotenkin lieventää  lasten tappamista. On todella moraalitonta ottaa äitimyytti jokeriksi tässä törkeässä toiminnassa, jossa riistetään henki avuttomilta lapsilta. Edes synnytyksen jälkeinen masennus  tai muotitauti PMS ei ole tekosyy murhata.

Miksi nämä äidit ns. uhrautuvat: Hankkivat lapsia miehen kanssa, joka ei ole isäainesta, sillä isi haahuilee joko kapakassa tai töissä tai molemmissa kaiken aikaa eikä osallistu lasten hoitoon? Hankkivat lapsia yksinhuoltajana, eivätkä yhtään ymmärrä,  mihin ovat ryhtymässä? Hankkivat lapsia, vaikka ovat jo mielenterveysongelmien vuoksi määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä? Vastuu on  viime kädessä oikeasti äidillä, naisella, kun hän tekee päätöstä lasten hankinnasta. Nainen voi hankkia lapsen vastoin miehen tahtoa, mutta mies ei siihen pysty. Kun lapset on yhteisellä vakaalla päätöksellä hankittu, vastuu on molemmilla. Naiset saattavat kyllä "kunnon äiteinä" omia lapset ja jopa estää miehen osallistumisen.

Television tositeeveesarjat Kakola ja Toisenlaiset äidit ovat valaisseet hieman naisen asemaa Suomessa. Vaikka ne ovat käsikirjoitettuja, siis eivät ihan "tosia". kertovat ne siitä ilmapiiristä missä ollaan.

Tyttöjen Kakolassa kävi  ilmi varsinkin vankilaan tuotujen rankan elämän ja rikollistaustan omaavien  mentorinaisten kautta,  että hyväksikäyttö+päihteet + väkivalta + rikollisuus kulkee yhdessä.  Selväksi tuli se, että rikoksen polulle päätyneet naiset hyvin usein ottavat lättyyn lähisuhteissaan ja sitten he saattavat antaa takaisin puolisolle tai muille. Naisethan ovat vähintään yhtä aggressiivisia kuin miehet, mutta purkavat aggressiota eri tavalla. Kulttuurisesti on paljon sopivampaan miehen  kuin naiset osoittaa suoraa fyysistä väkivaltaa. Siksi naiset harrastavat  enemmän psyykkistä väkivaltaa.  Avoimesti väkivaltainen nainen on tabu.   Näiden tyttöjen ja naisten rankka tausta ei puolusta mitenkään heidän tekojaan, se on vain taustaselitys heidän toiminnalleen Myös vankilaan päätyneiden miesten taustat ovat  usein  viinan, väkivallan,  laiminlyöntien tai hyväksikäytön värittämiä. Kakolan opetus on siinä, että lasten ja nuorten hyvinvointiin tulisi kiinnittää huomiota ihan toisella tavalla ja selvästi  lapsilleen vahingollisten  biologisten vanhempien napanuora   lapsiinsa pitää katkaista ajoissa –  myös niiden äitimyyttiä nauttivien "erilaisten" äitien.

Toisenlaiset äidit edustaa viihdekanavan tirkistelyohjelmistoa, jossa on haettu mahdollisimman outoja perhekuvioita. Julkkisjuontaja, entinen missi ja nykyinen doula eli äitiysvalmentaja  ja  huippujääkiekkoilijan puoliso hymyilee kauniisti ja ajattelee positiivisesti mitä ihmeellisimmissä perheissä. Viesti on selvä: lapset tekevät naisen. Äitimyyttiä  hehkutetaan, vaikka ainakin osan näistä perheistä voisi arvioida perustellusti päätyvän sosiaalitoimen ja lastensuojelun asiakkaaksi. Ohjelman formaattiin ei  kuuluu kyseenalaistaa heikkoja lähtökohtia lapsen tulla, eikä "toisenlaisille äideille" esitetä mitään ikäviä kysymyksiä.  Vastuuta ei ole, on vain ihana äitimyytti, joka korvaa kaiken.  Valitettavasti tämänkaltainen "journalismi" yllyttää jatkamaan vastuutonta käyttäytymistä. Jo YLE:n Teiniäidit-ohjelman on arveltu lisänneen teiniraskauksia maassamme.  Viihdekultuuri tunnetusti uusintaa  vanhoja myyttejä, kuten äitimyytti.

                                                  *     *      *

Tässä blogissa  pohdittu muutamaan otteeseen sitä, mikä ero on  ns. perhesurmilla ja ns. kunniamurhilla.

Toimittaja ja ihmisoikeusaktiivi Rana Husseini on tänään 11.12. 2014 julkaistussa artikkelissa Jordan Times -lehdessä uutisoinut todennäköisestä ns. kunniamurhasta Jordaniassa. Tapaus on  vasta toinen tänä vuonna. Jerashin metsästä, noin 50 kilometriä pääkaupungista Ammanista pohjoiseen, löytyi kuristettu, 20-vuotias nainen. Viranomaiset tutkivat murhaa ja epäilevät sen liittyvän ns. kunniaan. Naisen miespuoliset sukulaiset on  pidätetty epäiltynä. Edellinen ns. kunniamurha tapahtui maaliskuussa, kun alaikäinen poika puukotti  nukkuvan eronneet siskonsa, joka oli siis häpäissyt perheensä.

Jordaniassa on liki 8 miljoonaa asukasta. Jos  pitää paikkaansa, että vain kaksi ns. kunniamurhaa on suoritettu tänä vuonna tässä Lähi-idän maassa, jota huijarikirjailija Norma Khouri  kuvasi naisten lahtauspaikaksi, niin se paljon, paljon vähemmän (sekä väkilukuun suhteutettuna että absoluuttisesti) kuin Suomen perhesurmat, vaikka mukaan otettaisiin vain miesten suorittamat vaimojensa, tyttöystäviensä, ex-vaimojensa tai ex-tyttöystäviensä tappamiset. Tutkiva toimittaja Rana Husseini vakuutti Suomessa käydessään, että hän on kaivanut ja kaivaa joka ainoan Jordaniassa tehdyn ns. kunniamurhan ja kirjoittaa niistä uhrien muistoksi. Ainakin minä uskon siihen.

Suomessa siis  perheenjäsenet (tai entiset perheenjäsenet) tappavat toisiaan "muuten vain" enemmän kuin jordanialaiset "kunnian" vuoksi. Täällä me kuitenkin paheksumme syvästi niitä  "sivistymättömiä" siellä jossain. Jordaniassa on aktiivisesti kampanjoitu ns. kunniamurhia vastaan, mutta Suomessa vain  varsinkin jokaisen lapsia koskevan ns. perhemurhan jälkeen puhutaan, että "jottain tarttis tehrä", mutta mitään ei tapahdu. Uhrin kannaltahan  on ihan samantekevää, onko hänet murhattu  kunnian, häpeän, mustasukkaisuuden, omistushalun, sattuman vain sekopäisyyden vuoksi.  Kuollut mikä kuollut.

Jordaniassa ns. kunniamurhattu nainen saatetaan viedä piiloon, esimerkiksi metsään. Samaan tyyliin  vaimonsa tai ex-vaimonsa   murhannut suomalainen  mies kaivaa vaimovainaan maahan tai paloittelee ja vie roskalaatikkoon, koska nainen on niin maan multaa ja *askaa miehen mielestä. Jordaniassa alaikäiset pojat, jotka laitetaan suvun  puolesta tappamaan siskonsa, koska he pääsevät oikeudessa vähemmällä, saattavat käyttää menetelmää, jossa sisko nukkuu Ruususen unta  lapsuudenkodissaan luullen saaneensa anteeksi tekonsa, mutta sitten puukko  heiluu. Suomessa   tappajanaiset saattavat ensin nukuttaa lapsensa rahoittavilla ennen kuin murhaavat lapsensa. Menetelmissä ei siis ole mitään suurempia eroja.

Ns. kunniamurhat ja ns. perhesurmat erottaa se, ketkä kaikki toimintaan suoraan osallistuvat.  Ns. perhemurhat ovat länsimaissa, kuten Suomessa  individualistisia tekoja, mutta yhteisöllisemmässä kulttuurissa suvun yhteinen asia. Yhteisöllisellä kulttuurilla on sekä  hyvät että huonot puolensa: huonoa on juuri se yhteisön painostus, mutta hyvä puoli on se, että kun  keskeiset yhteisön jäsenet on saatu ymmärtämään toiminnan mielettömyys, on kulttuuria mahdollista muuttaa. Näin on  mitä ilmeisimmin tapahtunut   Jordaniassa, jossa ns. kunniamurhia on julkisesti syvästi paheksuttu ja niitä vastaan on kampanjoitu jo parikymmentä vuotta, joten tulokset alkavat näkyä. Suomen kaltaisessa maassa ns. perhemurhien, vaimosurmien, lapsitappojen jne. paheksuminen julkisuudessa ei ole mitenkään vähentänyt niitä, koska pelkona ei ole suvun häpeä, eikä sillä ole meidän yksilöllisessä kulttuurissamme mitään merkitystä.

Ehkä olisi aika oikeasti ryhtyä puuttumaan suomalaisiin "kunniamurhiin"?

Rana Husseinin  artikkeli 11.12. 2014  Jordan Timesissa. Body of murdered woman found in Jerash forest (in English):

 http://jordantimes.com/article/body-of-murdered-woman-found-in-jerash-forest

Miesten tasa-arvo ja naisten...jotain...

Miesten tasa-arvo ry -niminen yhdistys on suivaantunut siitä, että  ns. perhesurmia on arvioitu siten, että mies yleensä surmaa myös vaimonsa tai ex-vaimonsa (lasten lisäksi), kun taas nainen tappaa yleensä vain lapset. Se nyt vaan on niin, vaikka yhdistys yrittää muuta selittää.

Jo yhdistyksen nimi Miesten tasa-arvo antaa ymmärtää, mistä on kyse: miesten tasa-arvosta, ei miesten ja naisten välisestä tasa-arvosta tai ihmisten välisestä tasa-arvosta.

Äitimyytillä naiset ovat kyllä pitäneet miehet tehokkaasti poissa  lasten hoidosta,  "eikä se mies osaa oikeasti edes hoitaa"...mutta kuinka moni tosimies pitää edes sen isyysvapaan ja kuinka moni pitää vanhempainvapaita? Todella pieni vähemmistö isistä. Jos isä oikeasti haluaa, hän voi ne vapaat pitää. Miesten tasa-arvo -yhdistys ei pidä miesten tasa-arvo-ongelmana sitä, että isät eivät halua/saa/viitsi olla lastensa elämässä vanhempainvapaiden muodossa. 

Miten niihin lapsiin voisi syntyä edes kunnollista suhdetta kun isät ovat vain "tienaamassa leipää" lapsille. Tunnettu tosiasia on se, että ylityöt kasaantuvat pienten lasten isille ja jotkut oikein odottavat, että vaimo on saanut lapset nukkumaan ennen kuin kotiin mennään työpäivän päätteeksi.

Se on totta, että erotilanteissa isiä on usein sorrettu huoltajuuskiistoissa. Mutta  siinäkin on tapahtunut selvä muutos ainakin  suurimmissa kaupungeissa, jossa äitimyytin loisto on alkanut himmetä sosiaalitoimessa ja oikeuslaitoksessa. Huoltajuusasiat ovat kokonaisuutena katsoen ihan hunningolla tässä maassa, koska lapsella ei ole omaa asiamiestä, esimerkiksi lastenvalvojaa, vaikka nimenomaan lapsen oikeuksista päätetään, eikä vanhempien oikeuksista.

Maahan tarvittaisiin perheoikeus, joka voisi myös käsitellä esimerkiksi huostaanottoasiat. Lapsilla tulee olla  sosiaalitoimesta riippumaton lapsiasiamies, joka voisi toimia vaikka syyttäjälaitoksen alaisuudessa. Samalla vanhemmat laitettaisiin  pakolliseen perheneuvontaan, jossa puitaisiin eron tai huostaanoton jälkeistä tilannetta. Neuvonnassa jo aletaan nähdä se onko riskiä siihen, että jompikumpi osapuoli tai molemmat käyttävät lapsia lyömäaseena.

Miesten  syrjäytymisestä ovat Miesten tasa-arvo ry.n miehet kovin huolissaan. mutta eivät siitä, että miehet ovat myös niitä rikkaampia ja johtotehtävissä istuvia. Ehkä siinä miehen mallissa, jota kyseinenkin yhdistys näyttää arvostavan, on jotain vikaa, kun miehet eivät selviä avioeroista, eivätkä osaa elää yksin, vaan tarvitsevat sen hoitajan, sen naisen pitämään itseään pystyssä. 

Miesten keskimääräistä onnellisuutta ja terveyttä lisää parisuhde, mutta jostain kumman syystä naisten onnellisuutta ja terveyttä se ei lisää.  Usein sanotaan että miehet joutuvat ja naiset pääsevät naimisiin, mutta asia on ihan päinvastoin.

Nainen kunniamurhaajana ja perhesurmaajana

Nurmeksen tapaus, jossa epätoivoinen pienten lasten äiti tappoi  itsensä ja 3 pientä lasta ajamalla auton päin bussia, jossa eroa hakeva avomies matkusti, on nostanut taas keskusteluun ns. perhesurmat.

Naiset eivät ole sen kummempia enkeleitä kuin miehetkään, mutta joitakin eroja on. Miehet paljon yleisimmin perhesurmatilanteissa tappavat  puolisonsa tai ex-puolisonsa  lapsien lisäksi. Naiset kohdistavat väkivaltansa yleisemmin  vain lapsiin. Henkistä väkivaltaa sen sijaan naiset  voivat  harrastaa miestä kohtaan. Aivan, kyllä naisetkin tappavat, yleensä leipäveitsellä, sen  väkivaltaisen puolisonsa.

Ns. asiantuntijat ovat psykopatologisoineet tilanteen. Kyseessä narsisti, masentunut, persoonallisuushäiriöinen jne.  Kun ihminen ei kestä erotilanteita. kyseessä onkin usein psyykkinen  häiriö. Toisessa iilimadon lailla roikkuva puoliso on rasittava kaikille, niin puolisolle kuin lapsille. Kun tilanne on hankala, roikkuja on jo manipuloinut ja järjestänyt sellaisia kohtauksia ja systeemejä, että puolison on hankala erota: yhteinen asunto, lapset, toisen itsetunnon vieminen  sekä elämän rajoittaminen ja vahtiminen.

Selkeästi tarvittaisiin apua sekä miehille että naisille, joiden puoliso on psyykkisesti epävakaa. Usein  tilanne syntyy hitaasti vuosien aikana. Rakkauden alkuhuumassa ei voi uskoa toisen pimeään puoleen ja sitten tilanteesta voi juuri esimerkiksi pienten lasten vuoksi olla vaikeaa lähteä.  Kaikista ei kuitenkaan ole puolisoiksi ja lähivanhemmiksi, koska heidän toimintansa sairastuttaa psyykkisesti ja mahdollisesti jopa fyysisesti läheiset. Parisuhteen ja biologisen vanhemmuuden sädekehä on vihdoinkin murrettava.

Kenen toimialaan kuuluisi hyvien parisuhde-erojen tukeminen? Kirkkoa se ei juuri kiinnosta ja julkinen sektori kituu.  Rahapula ei tosin ole mikään  syy  olla edistämättä ihmisten terveyttä ja jopa hengen säilymistä. Mitä ilmeisimmin tarvittaisiin matalan kynnykset asukastupia, tenavakerhoja, nais- ja miesryhmiä; kaikenlaista kansalaisyhteiskunnan toimintaa, jossa ihmiset voisivat tavata toisiaan ja luoda sosiaalisia verkostoja mm. sitä varten, että kun heillä menee huonosti, heillä olisi edes yksi ihminen, jonka kanssa voisi puhua ja joka voisi antaa tukea. Nurmeksen tapauksessa perheelle oli tiettävästi tarjottu julkisen sektorin tukea. Todennäköisesti se ei ole kelvannut, koska "taudin kuvaan" kuuluu se, ettei meidän perheen asioita lauleta ulkopuolisille, eikä meillä ole mitään ongelmia.

Mikä sitten erottaa suomalaiset ns. perhesurmat yhteisöllisempien kulttuurien  ns, kunniamurhista: se suku ja suvun "kunnia" tai häpeä. Ns. perhesurmissa kyse on yksilön kunniasta tai häpeästä, narsistisesta haavasta, kun tulee jätetyksi, eikä se puoliso toimikaan niin kuin piti.  Ns. kunniamurhissa kyse on  siitä, että tyttöjen ja naisten käyttäytyminen on vanhoillisissa piireissä määritelty koko suvun kunnian mittariksi ja häpeän aiheuttava naispuolinen henkilön tulee siten vastata hengellään  eräänlaisen verokoston hengessä. Miehet, usein alaikäiset veljet suorittavat itse murhat, mutta varsinkin äidit ja joskus myös siskot toimivat houkutuslintuina saadakseen uhrin kiikkiin. 

On todella vaikeaa ymmärtää, mitä liikkuu sellaisen äidin päässä, joka houkuttelee oman tyttärensä miespuolisen sukulaisensa tapattavaksi. Joskus, hyvin harvoin äiditkin osallistuvat tappamiseen. Likaiset hommat ovat perinteisesti niin meillä kuin muuallakin miesten töitä.  Jordaniassa toimittaja Rana Husseinin haastattelemat nuoret kunniamurhaajat kokivat  toimintansa pakoksi, josta ei ollut ulospääsyä ja joka teki heistä arvostettuja ainakin vankilassa. Muutoin heillä saattoi olla ongelmia päästä naimisiin ja heitä vieroksuttiin kaltereiden ulkopuolella.

Väkivallan ennaltaehkäisy on hankalaa, mutta tiedetään, että jos lapset saavat hyvän lapsuuden ilman pelkoa ja väkivaltaa, niin he todennäköisimmin eivät  takerru väkivaltaan ratkaisumenetelmänä. Kulttuurisesti latautunut väkivalta, kuten ns. perhesurmat ja ns. kunniamurhat vaativat monimuotoisempia toimintatapoja ja pitkäjänteistä työtä.

Toukokuussa 2014  Suomessa vieraillut  palkittu ihmisoikeusaktiivi ja toimittaja Rana Husseini on  esimerkiksi konsultoinut Iso-Britannian poliisia tunnistamaan ns, kunniaväkivaltaa. Brittein saarilla on luotu poliisin, sosiaalityöntekijöiden ja terveydenhuollon ammattilaisten sekä kolmannen sektorin yhteystyöverkosto ns. kunniaväkivaltaan puuttumiseksi. Suomessakin samaan on pyritty, mutta mm. erikoistuneiden turvakotien puute haittaa toimintaa. Myös ns. perhesurmien estämiseksi tarvittaisiin vastaavanlaisia verkostoja.

Ihmisoikeusliiton tuottama Rana Husseinin haastattelu ( englanniksi, suomenkielinen tekstitys) on katsottavissa täällä:

http://www.frequency.com/video/rana-husseini-ja-kunniaan-liittyv/180488996

Huivi poliittisena manifestina

Kaiken uhallakin aion puuttua asiaan, joka saa monet takajaloilleen: huivi, huntu, chador,  hijab ...

Jo vuonna 1975 julkaistu marokkolaisen kirjailijan ja sosiologin Fatima Mernissin kirja "Beyond the Veil" (Hunnun takana)  tutki ansiokkaasti islamin ja  hunnun yhteyksiä. Mernissin perusnäkemys on se, että huntu on naisten seksuaalisuuden rajoittamiseen ja kontrolloimiseen liittyvä vaate. Huivi tai huntu liittyy ennemminkin kulttuuriseen traditioon kuin uskontoon, kuten ns. ympärileikkaus eli naisten sukuelinten silpominen.

Suomessa on kuitenkin haluttu esittää usein, että huivi on olennainen osa, suorastaan pakollinen osa islamia. Näin  vakuuteltiin mm. keväällä  Yle TV-2:n Silminnäkijä ohjelmassa "Työsuhdehuivi". Kuten on todettu ISIKSen leipiin lähteneiden supisuomalaisten ja maahanmuuttajataustaisten osalta, heillä ei ole ollut oikeaa tietoa islamista, niin samoin on laita näiden naisten kanssa, jotka vakuuttavat huivin olevan  pakollinen osa islamia. Tämä ei merkitse sitä, että huivia käyttäviä  naisia saisi syrjiä työmarkkinoilla, vaan sitä, että asioista pitää puhua niiden oikeilla nimillä.

Huivista on tullut yhä enemmän poliittinen manifesti. Ennen Hamasin valtaantuloa Palestiinassa  hyvin harva nainen käytti huivia. Bosnian muslimit  ja Venäjän tataarit eivät pääsääntöisesti käytä huivia.  Suurin osa kurdinaisista ei käytä huivia ja Iranista paenneet musliminaiset käytävät todella harvoin huivia Euroopassa. Monissa  Saharan eteläpuolisissa maissa musliminaiset eivät käytä "islamilaista" huivia, vain tyypillisiä afrikkalaisia asusteita, joihin kuuluu usein pään peittävä  osa. Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä huomattava osa naisista,  varsinkin koulutetut musliminaiset, ei käytä huivia. Suomessa tiettävästi huivia käyttävissä yhteisöissä vaatteesta on tullut tapa näyttää suomalaiselle yhteiskunnalle, että "julkimuslimitkin" käyvät töissä ja ovat aktiivisia. Joidenkin tietojen mukaan konservatiiviset poliittiset muslimiliikkeet jopa maksavat naisille siitä, että he käyttäisivät huivia – ei  kuitenkaan Suomessa.

Huivi  on sitä käyttävien yhteisöjen mukaan "tosiuskovaisen" merkki vähän samaan malliin kuin nunnien ja munkkien kaavut tai   risti kaulalla tai  ainakin vanhempien ortodoksinaisten tapa peittää päänsä kirkossa suomalais-venäläisellä huivilla. Uskonnon siis halutaan näkyvän kauas  erinäisistä syistä. Se on tiettyjen islamin fraktioiden tapa osoittaa olemassaolonsa ja voimansa.

Kysymys  huivinkäytön vapaaehtoisuudesta on mielenkiintoinen.  Jos perhe ja suku pitävät huvitonta  tyttöä ja naista "huonona" naisena, niin kuinka moni  pystyy vastustamaan lähisukuaan? Aikoinaan suomalaisissa uskonnollisissa konservatiivikodeissa kiellettiin tytöiltä meikit, tanssi ja minihameet – joissakin kristillisissä lahkoissa vieläkin. Kantasuomalaiset käännynnäisnaiset lienevät vapaaehtoisia huivin käyttäjiä, vaikka saattavatkin tehdä sen miellyttääkseen konservatiivista puolisoaan tietämättöminä islamin sisällöstä. 

Kysymys huivinkäytöstä on hieman samanlainen kuin kysymys siitä, miksi "kunnon" musliminaiset eivät voi mennä uimahalleihin, joissa on uimassa sekä miehiä että naisia. Kyse on kulttuurista, ei uskonnosta. Tämä kielto koskee ainakin Suomessa osin myös huivittomia naisia.  Jotkut naiset saattavat mennä lastensa kanssa uimaloihin tiukasti vaatetettuna ja mahdollisesti he voivat katsella uimahousuisia miehiä, mutta  aikuisen naisen ei sovi paljastella itseään. Kyse on siis naisen seksuaalisuudesta.

Huivin ja naisellisia muotoja häivyttävän pukeutumisen voi tietenkin nähdä myös vastalauseena yliseksualisoituneelle  länsimaiselle kulttuurille. Huvia kantavat musliminaiset eivät halua saada  varsinkaan seksuaaliobjektihuomiota, jota  taas ainakin osa nuorista suomalaisnaisista kaipaa.

Aikoinaan suomalaiset naiset eivät päässeet  housuissa  (ilman hametta) eivätkä ilman  miesseuralaisia ravintolaan kulttuurisista syistä. Kun naisten pukeutumista ja käyttäytymistä aletaan rajoittaa jumala kyytipoikana, jota on Suomessakin tehty  koko kristillinen aika, vuosisatoja, on sen vastustaminen hankalaa.

Totta kai nainen, joka on käyttänyt huivia vuosia tai vuosikymmeniä on oikeutettu siihen ja se on osa hänen identiteettiään. On myös ymmärrettävää, että ympäristöissä, joissa paljain päin liikkuminen merkitsee yhteisön miehille samaa kuin suomalaismiehille superlyhyt minihame (ns. roiskeläppä), niin on oman turvallisuudenkin vuoksi parasta käyttää huivia.

Eurooppalaisessa feministissä kulttuurissa on kuitenkin aina katsottu, ettei naisen vaatetus ole mikään peruste kohdella häntä huonosti, mutta hyvin harva  nainen halua ehdoin tahdoin joutua huonoon valoon ja vaaraan. Kulttuurit muuttuvat hitaasti, joten kovin suurta muutosta ei ole lähivuosina tiedossa. Pikemminkin virta näyttää vievän yhä konservatiivisempaan suuntaan, ainakin osin maailmanpoliittisen tilanteen vuoksi. Ilmiselvää on sekin, että mitä huonommin muslimitaustaiset maahanmuuttajat kotoutetaan Suomeen, sitä todennäköisemmin huivin käyttö lisääntyy.

Ei, en ole kieltämässä huiveja – paitsi burkaa, joka peittää naisen kokonaan. Kyllä naisella pitää kasvot olla.



Tietoa Fatima Mernissistä englanniksi: http://arabwomenwriters.com/index.php?option=com_content&view=article&id=73&Itemid=81

Husseinin Murha kunnian varjolla Unionin feministisessä lukupiirissä

Naisasialiitto Unionin feministinen lukupiiri

Lukupiirissä vaihdetaan mielipiteitä kulloinkin kiinnostavista uusista ja vanhemmistakin teoksista, feministisiä näkökulmia esillä pitäen. Tapaamiset Maikki Friberg –kodissa Bulevardi 11 A 1. 


Loppusyksyn ohjelma:

 25.9. Rana Husseini: Murha kunnian varjolla (2009, suom. 2014) ja Marjane Satrapi: Pistoja (2003, suom. 2010)

16.10. Pauliina Rauhala: Taivaslaulu (2013),

 10.11 Charlotte Perkins Gilman: Herland (1915, suom. 2009)

 11.12. Riikka Takala: Ole hyvä (2014). 


Lisätiedot: virva.hepolampi@gmail.com

 ----- 

Palataan muihin asioihin myöhemmin tässä kuussa. Vaikka lastenvaunu- ja huivijuttuihin...

Pakkoavioliittojen ongelmat lastensuojelukysymyksinä ja rikoksina

Monika-Naiset -yhdistys otti esille heinäkuun alussa pakkoavioliitot ja niiden esiintymisen Suomessa. Yhdistys haluaisi pakkoavioliitot kriminalisoitaviksi. Suomessa ei ole omaa lakia, toisin kuin esimerkiksi Englannissa, jossa asiaan on havahduttu ja myös maan rajojen ulkopuolella solmittu pakkoavioliitto on kriminalisoitu. Suomen kannattaisi ottaa oppia Brittein saarilta, jossa maahanmuuttajaväestön ongelmiin, kuten kunniamurhat  ja -väkivalta sekä pakkoavioliitot on ryhdytty aktiivisesti puuttumaan sekä lainsäädännön että sosiaalipalvelujen avulla kuten toimittaja Rana Husseini kertoi Suomessa vieraillessaan.  Pakkoavioliitto saattaa myös eskaloitua kunniaväkivaltaan ja -murhaan, koska nainen ikääntyessään alkaa olla yhä tyytymättömämpi mahdollisesti väkivaltaiseen liittoon ja eron vaatimus saattaa rikkoa "kunniakäsityksiä".

Yhteisölliseen tai heimokulttuurin pakkoavioliittoon liittyy olennaisesti myös lasten oikeudet, erityisesti tyttöjen oikeudet, sillä  alaikäisiä tyttöjä naitetaan pakkoavioliittoon "ajoissa", jotta eivät ehtisi pilata suvun mainetta ja kunniaa. 

Englantilaisten kokemusten perusteella  40 %  avioliittoon pakotetuista on alle 18-vuotiaita ja 18 % miehiä.  Pakkoavioliitto on siis mitä suurimmassa määrin lastensuojelukysymys. Suomessa lastensuojeluasiat eivät ole kovin  hyvässä järjestyksessä, sen ovat tapaus Eerika ja Suomen saamat huomautukset YK:n lasten oikeuksien sopimuksen noudattamisen ongelmista.

Ilman kriminalisointia ja sosiaalipalvelujen parantamista ongelmaa ei saada hallintaan. Jostakin syystä oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (RKP) suhtautuu kriminalisointiin nihkeästi. Kriminalisointi antaisin selkänojaa myös maahanmuuttajayhteisöjen sisällä  vastustaa pakkoavioliittoja. Maahanmuuttajanaiset ja -tytöt jotka nyt jo hakevat apua kaikenlaiseen heimopakottamiseen, joutuvat usein  katkaisemaan kaikki suhteensa perheeseensä.

Aikuisena naisena on vaikeaa ymmärtää, miksi aikuinen mies  tai jopa äijä haluaa  vaimokseen 13–16-vuotiaan tytön. Siinä on selkeä pedofiilinen ajattelumaailman takana, sen  sovinistisen näkemyksen lisäksi,  että naiset ja tytöt ovat kauppatavaraa, jota miehet saavat käsitellä miten tahansa. Jos länsimaissa ei anneta selkeää signaalia siitä, että naisten ja tyttöjen oikeudet ovat ihmisoikeuksia omien maiden rajojen sisällä, eikä omia kansalaisia suojata pakkoavioliitoilta, niin on aivan turha  puhua ihmisoikeuksista ja oikeusvaltioajattelusta kehitysyhteistyössäkään.

Olen katsellut silloin tällöin television romanitositeeveeohjelmia, jotka näyttävät olevan muotia Yhdysvalloissa ja Englannissa. Niissä romani- ja kiertolaistytöt menevät prameasti naimisiin  alaikäisinä. Englannissa  avioliiton alaikäraja onkin yllättäen 16 vuotta (vanhempien luvalla),  mutta sarjassa on naitu alle 16-vuotiaitakin. Ohjelmista käy selvästi ilmi  romani- ja kiertolaistyttöjen rajoitettu elämä.  Suomessa romaneiden piirissä tuskin esiintyy alaikäisten avioliittoja, mutta romaninuorten on muuten aika vaikeaa murtautua perinteisestä kuvioista.

Perinteisesti supisuomalaisessa käsityksessä pakkoavioliitto on tarkoittanut sitä, että  on ollut ns. pakko mennä naimisiin, kun morsian on jo siunatussa tilassa.  Nykyisin tätä pakkoavioliittoa kai harvemmin esiintyy, mutta kyllä paksuksi hankkiutuminen lienee vieläkin joidenkin naisten tapa kiristää mies naimisiin. Ei ole kovin järkevä alku  perhe-elämälle.  Kuvastanee sitä "pakkoa" mikä naisilla on länsimaissakin hankkia mies ja/tai lapsia tai ei ole oikea nainen.

Lisätietoja:

MTV3:Pakkoavioliitto on kymmenien kohtalo Suomessakin

YLE: Englanti kieltää pakkoavioliitot erillisellä lailla 

Monika-Naiset liitto ry:n nettisivusto

 

Forbidden Lie$ – miten isot kustantamot ja huijarit toimivat?

Kirjallisuuskiertueen yhteydessä esitettiin Forbidden Lie$ -dokumenttielokuva, joka kertoo kirjallisesta huijarista nimeltään Norma Khouri ja hänen kirjastaan Forbidden  Love, Suomessa nimellä Kunniamurha. Rakkaus ja kuolema nykypäivän Jordaniassa (WSOY 2003). Kirja on ollut bestseller ympäri maailmaa, vaikka sen kustantaja veti englanninkielisen kirjan pois markkinoilta jo 2004, kun huijaus paljastui. Kustantamo oli jo varautunut julkaisemaan Khourin omaelämänkerrankin, koska hänen viestinsä näytti vetoavan länsimaiseen yleisöön, mutta sekin laitettiin jäihin.

Dokumenttielokuvan ja muiden lähteiden perusteella on selvinnyt, että kirja oli  pääosin mahdollisesti valmiina jo ennen  ennen 9/11 -iskua vuonna 2001. On epäselvää, onko Khouri edes kirjoittanut tekstiä ainakaan kokonaisuudessaan. Hänen saapumiseensa "islamistien vainoamana jordanialaisena pakolaisen" Australiaan liittyi sellainen yksityiskohta, että  Yhdysvaltain silloisen puolustusministerin, Irakin sotahaukan, Dick Cheney tytär  suositteli Australian viranomaisia antamaan Khourille turvapaikan, minkä hän saikin täysin poikkeuksellisesti kolmessa viikossa. Norma Khouri esiintyi kirjansa kanssa Australiassa vainottuna jordanialaisena kristittynä neitsyenä, jonka päälle oli langetettu fatwa ja siksi hän oli niin peloissaan.  Khouri ilmoitti kirjallisuuskierroksillaan haluavansa vapauttaa arabi- ja musliminaiset. Dokumentissa annetaan ymmärtää, että tällä kaikella pyrittiin luomaan myönteistä ilmapiiriä Yhdysvaltain iskuille Irakiin (kun niitä ydinaseitakaan ei löytynyt, kuten IAEA:n ruotsalainen asiantuntija Hans Blix todisti, mutta johon Jenkkilän pojat eivät tyytyneet, blogistin huom.) Tosiasiassa Khouri oli taloushuijari, kiinteistönvälittäjä, kreikkalaistaustaisen  playboymiehen vaimo ja kahden lapsen äiti  Chicagosta, jonka perässä oli  Yhdysvaltain liittovaltion poliisi, FBI. Hän oli muuttanut USA:han jo kolmivuotiaana ja siksi hänellä oli sekä Jordanian että Yhdysvaltain kansalaisuus.  

Norma Khourin kirjan lukeneena täytyy kyllä ihmetellä, miksi maailman suurin kustantamo Random House halusi julkaista täysin tuntemattoman tekijän kirjan, jossa ei ollut edes Jordanian naapurimaat oikein (suomennoksessa kääntäjä on silottanut tämän virheen)  ja Jordan-joen kerrottiin joskus virranneen Ammanin läpi, vaikkei  laaksojen ja kukkuloiden keskellä  kuivassa sisämaassa sijaitsevassa kaupungissa ole koskaan Jordan virrannut. Lähi-idän ja arabimaiden kulttuureita ja yhteiskuntia – erityisesti Jordanian – tuntevalle kirja sisältää monia ihmeellisyyksiä, kuten ns. unisex-kampaamosalongin, mikä olisi ihan mahdotonta ja väite, etteivät jordanialaiset naiset olisi 1990-luvulla voineet opiskella yliopistoissa. Pienestä maasta,  Jordaniasta lähtevät sekä naiset että miehet usein opiskelemaan yliopistoon muihin arabimaihin ja varsinkin kristityt Yhdysvaltoihin.

Yhdysvalloissa on opiskellut myös Murha kunnian varjolla (Murder in the Name of Honour) -kirjan kirjoittanut tutkiva toimittaja Rana Husseini.  Muslimina ja arabinaisena hän oli todella suivaantunut Khourin perusteettomista väitteistä, että kaikissa Jordanian muslimiperheissä naiset ovat aivan alistettuja ja hunnutettuja, ja että maassa ns. kunniamurhataan tuhansia naisia joka vuosia. Siksi Husseinin kirjassa on omistettu oma luku Khourin kirjan aiheuttamille ongelmille ns. kunniamurhien vastaisessa kampanjoinnissa. Suomessa Khourin kirjaa on käytetty mm. pro gradujen eli akateemisten asiakirjojen vakavasti otettavana lähteenä.

Forbidden Lie$ -dokumentissa  käy ilmi, miten Norma Khourin väitteet sekä kirjan

sisällöstä että hänen omasta elämästään osoittautuvat valheiksi kerta toisensa jälkeen. Hänellä on aina uusi selitys, kun valheet alkavat paljastua:  Jordanian maantiede oli väärin, koska hän ei ollut tekemässä matkailuopasta.  Ns. kunniamurhan oletetun uhrin nimi, Dalia (mikä ei muuten  ole mikään musliminimi, jonka Random Housen kustannustoimittajien olisi pitänyt huomata, myöhemmin kävi ilmi, että se oli kristityn Norman kristityn serkun nimi, kai) kuolinpaikka ja -tapa sekä päivämäärä olivat väärin, koska hän halusi suojella itseään ja omaisiaan.  Unisex-salonkia ei ollut ainakaan siellä missä piti, Dalian nimetön hauta ei ollut siellä missä sen piti olla... eikä sitä Daliaksi nimettyä murhattua naista löytynyt mistään rekisteristä, eikä oikeaa nimeä luottamuksellisesti dokumenttiryhmälle tai kunniamurhia rekisteröivälle  johtavalle lääkintäviranomaiselle...

Rana  Husseini on toimittajana pyrkinyt   uutisoimaan jokaisen jordanialaisen ns. kunnianmurhan vuodesta 1993 lähtien englanninkielisessä Jordan Times -lehdessä, eikä hän ollut koskaan kuullut Dalian murhasta. Kirjassaan Khouri kertoo, ettei kukaan uutisoinut Dalian kuolemasta, mutta Forbidden Lie$ -dokumentissä hän lopulta esittää todisteeksi "Dalian" olemassaolosta Rana Husseinin kirjoittaman artikkelin eräästä kunniamurhasta ihan eri vuodelta  ja eri tavalla tapettuna kuin mistä hän kirjassaan puhui. Dokumentissa   haastatellut australialaiset tutkivat toimittajat pyörittelivät silmiään Khourin "todisteiden" edessä. Kirjailija, jota voisi kutsua lähinnä satutädiksi, oli allekirjoittanut Random Housen kanssa sopimuksessa, jossa hän vannoi kirjan olevan omaelämänkerrallisen ja totta. 

Koko episodi herättää monia kysymyksiä sekä Yhdysvaltain (ulko)politiikasta että  suurien kustantamojen julkaisupolitiikasta. Ei tarvitse olla kovin vainoharhainen uskoessaan, että  USA:n hallitus / CIA käyttää kaikenkarvaisia bulvaaniuhreja ja tekosyitä hyökätä öljyvaltioihin, siitä on jo jääty kiinnikin.  Dokumentissa tuli myös julki, että Chicagon oikeuslaitoksenkin edustaja ihmetteli, miksi FBI päästi Khourin  vapaalle jalalle, vaikka hän hyvin todennäköisesti oli huijannut suuren summan rahaa ja arvopapereita dementoituneelta naapurin naiselta.  Eikö Dick Cheney tiennyt kuka Yhdysvaltain kansalainen Khouri oli, vai nimenomaisesti tiesi kuka  pelinainen ja huijariartisti Norma oli? Random House toteutti länsimaalaisen tiedonvälityksen missiota, jossa vahvistettiin käsitystä arabia- ja muslimimaista takapajuisina kuin Neuvostoliitto aikoinaan.  Oliko julkaisupäätöksen takana jotain isompaa peliä,  on vaikeaa tietää, mutta todennäköisesti tekstille on löytynyt vaikutusvaltaisia suosittelijoita. Se on ainakin selvää, ettei arvoisa kustantaja vaivautunut ottamaan selvää edes niistä tosiasioista, joista he olisivat voineet ottaa selvää, koska tarina oli "liian hyvä". Kun Suomessakin on käyty kevään aikana keskustelua siitä, mitä on tietokirjallisuus ja kuka on tietokirjailija,  niin täytyy tunnustaa, että tietokirjoja työkseni lukevana olen ollut todella hämmentynyt useista ns. tietokirjoista, joita maassamme isot kustantamot julkaisevat, erityisesti terveyshuuhaateokset. Meillä ei ole normakhoureja, mutta meillä on mutu-tekstittäjiä. Kustannusala on menettämässä uskottavuutensa siirtymällä median viihdytyslinjalle.

Kirjallisuuskierrosten aikana Forbidden Lie$ -dokumenttielokuva esitettiin noin sadalle suomalaiselle. Oli hämmentävää, kun joidenkin katselijoiden kommentit esityksen jälkeen olivat sen tyyppisiä, että  kyllähän se Khouri puhui asiaa. Elokuvan useaan kertaan nähneenä on minun vaikeaa ymmärtää sitä, että psykopaattistyyppisen manipulaattorin puheet joku ottaa tosissaan. Vakuuttava hän oli, mutta Norman touhuja tutkineiden toimittajien kommentit ja näytöt olivat niin vahvoja, että niiden olisi pitänyt kyllä herättää uneliaimmankin katselijan. Forbidden Lie$ -dokumenttielokuva on selvästikin manipuloitavuustesti. Siihen voi pätkissä tutustua Youtubessa, mm. tässä:

https://www.youtube.com/watch?v=6Hj1Z7xXiM0 

In Forbidden Lies, filmmaker Anna Broinowski investigates the case of Norma Khouri Bagain, a Jordanian women who wrote the best selling Forbidden Love, a supposedly nonfiction book about an 'honor killing' that allegedly took place in Amman. Forbidden Love book was interpreted by many Jordanians, including prominent women, as an misrepresentation of Islam. As the book's errors and impossibilities were pointed out, Khouri's story and reputation began to fall apart

Tietoa elokuvasta englanniksi: 

http://www.palacefilms.com.au/forbiddenlies/

Vaikea, vaikea kunniaväkivalta

Jordanialaisen Rana Husseinin  kirjallisuus-, puhe- ja elokuvakierros on nyt ohi. Kirjailija, toimittaja ja ihmisoikeusaktiivi lähti poronlihapaketit mukanaan kohti Ammania lauantaina (31.5. 2014). Kiitokset  Ranalle  sekä yhteistyötahoille  ja koko tiimille. Sukran.

Kierros oli täynnä  mielenkiintoisia keskusteluja, mutta myös omituisia tapahtumia ja sattumuksia. Ensimmäinen tapahtui jo matkalla Suomeen, kun   Rana Husseinin matkalaukku jäi välilennolla Berliiniin. Myöhemmin kävi ilmi, että Saksan poliisi oli avannut laukun. Ranan epäonneksi hänen nimensä on melkein sama kuin  edesmenneen Irakin presidentin Saddam Husseinin tyttären: Rana Hussein. Vain yksi i-kirjain erottaa ihmisoikeusaktiivin nimen diktaattorin tyttären nimestä.

Erityisen innostuneita Ranan vierailusta olivat arabiankieliset maahanmuuttajat, erityisesti kurditaustaiset.  Sen sijaan supisuomalaisella puolella oli näköpiirissä epäilyä siitä, että Rana kaunistelisi asioita ja pettymystä siihen, kun hän ei  demonisoinut arabi- ja muslimimiehiä. Selkeimmin oman asenteellisuutensa osoitti erään ison mediatalon toimittaja, joka oli kovin innostunut alun perin haastattelemaan Rana Husseinia, mutta kun hän ei tiedotustilaisuudessa esittänyt huijariartisti Norma Khourin -tyyppistä luikuria siitä, miten KAIKISSA muslimikodeissa naiset ovat alistettuja surkimuksia ja miten tuhansia tapetaan Jordaniassa ja miten muslimi- ja arabinaiset pitäisi vapauttaa, kun ne ovat niin surkeita, niin toimittaja ei kirjoittanut sanaakaan Rana Husseinista, vaan  tyytyi kohu-uutiseen siitä, miten jopa 12-vuotiaita pakotetaan naimisiin Suomessakin.

Vaikka  naisten sukupuolielinten silpominen eli ns. tyttöjen ympärileikkaus on jo yleisesti Suomessakin ymmärretty olevan  kulttuurinen heimoperinne, ei uskontoon liittyvä  tapa ( joka harjoittavat myös kristityt ja muihin uskontoihin kuuluvat Itä- ja Keski-Afrikassa),  niin ns. kunniamurhien osalta käsitys siitä, että se liittyisi islamiin istuu tiukassa. Sukupuolielinten silpominen puolestaan edustaa sitä naisten ruumiin muokkaamisen jatkumoa, jota ovat niin  perinteinen (jo tiettävästi kokonaan loppunut) naisten jalkojen typistäminen monissa osissa Kiinaa kuin nykypäivän naisten posliinit, Botoxit ja silikonit. Naisten sanotaan  länsimaissa vapaaehtoisesti tunkevan hermomyrkkyjä ja vaarallisia silikoneja ihonsa alle ja höyläävän kaikkia karvoja pois hiki päässä. Vaan mikä on tavoitteena? Olla viehättävä joko julkkiksena  tai saadakseen paremman työn tai paremman eli rahakkaamman miehen. Tavoite on siis ihan sama kuin sukupuolielinten silpomisella tai jalkojen typistämisellä: av(i)oliitto ja taloudellisesti turvattu tulevaisuus.  Jostain syystä tätä länsimaalaista naisten vartalon muokkaamista vaarallisilla kemikaaleilla pidetään suorastaan toivottavana ja terveellisenä. Isotissiset  alapäästään karvattomat naiset ovat osa pornoteollisuuden pedofiilistä kuvastoa, jossa miehet voivat kuvitella pääsevän pukille alaikäisen neitsyen kanssa ja samalla toteuttaa tissifetissihaaveitaan. Ei ole kovin tervettä ja kaunista.  Ei ole siis mikään ihme, että lukuisat suomalaismiehet ovat valmiita ehdottelemaan seksiä netissä  selkeästi alaikäisille tytöille ( mm. MOT 19.5. 2014 http://areena.yle.fi/tv/2188167).

Huomattavaa on siis, että KAIKKI naiset eivät  ota silikonitissejä tai Botoxia, eivätkä höylää itseään. KAIKKIA tyttöjä ei ns. ympärileikata Afrikassa. Eivätkä KAIKKI naiset Lähi-idässä ja Aasiassa tule ns. kunniamurhatuiksi. Kyse on vähemmistöstä, mutta yksikin silvottu, tapettu, hakattu tai kemikaaleja täyteen tungettu nainen on liikaa. Kaikkia muita karkeita tapoja vastaan taistellaan monissa maissa, paitsi  sosiaalisesti, kulttuurisesti ja (mielen)terveydellisesti vaarallista silikoni- ja  Botox-villitystä, joka on vapaan markkinatalouden erityisessä suojeluksessa. Lievempää ns. kauneuskirurgiaa on monenlaista: länsimaissa muokataan häpyhuulia ja  arabimaissa tehtaillaan tekoimmenkalvoja.

Kustantaja Maarit Nermes ja toimittaja Rana Husseini

Ns. kunniamurhia ja kunniaväkivaltaa harjoittavat  eri uskontokuntien edustajat, yleensä heikosti koulutetut ja vähäosaisimmat ympäri Aasiaa ja Lähi-itää.  Osa maahanmuuttajista tuo tapansa mukanaan myös Eurooppaan, kuten olemme kuulleet ja lukeneet Ruotsista tai Brittein saarilta, jossa poliisi on avannut useita onnettomuuksiksi tai itsemurhiksi lavastettuja ns. kunniamurhia. Suomen tilanteesta on hieman vaikeaa saada selkoa, sillä virallisesti yhtään tapausta ei ole  tilastoitu, mutta ruohonjuuritasolla huhuja ainakin yhdestä kuolemasta liikkuu. On selvää,  että ns. kunnianväkivaltaa esiintyy. Joissakin perheissä ei katsota hyvällä silmällä tyttöjen itsenäistymistä, asumista omillaan poissa vanhempien valvonnasta.  Joitakin vainottuja naisia ja tyttöjä on toimitettu Suomesta turvakodin kautta muihin maihin turvaan suvun kostolta. Suomessa maahanmuuttajayhteisöt ovat aktiivisesti vastustaneet ns. kunnianväkivaltaa ja tyttöjen sukupuolielinten silpomisia. 

Mikä sitten erottaa tai yhdistää ns. kunniaväkivallan ja   "tavanomaisen" naisiin kohdistuvan väkivallan?  Suomessa on tapana erotella ns. kunniaväkivalta ihan omaksi lajikseen – toiseksi, toisenlaiseksi. Rana Husseinin tavoin pidän ns. kunniaväkivaltaa sen saman naisiin kohdistuvan  patriarkaalisen väkivallan jatkumona, joka saa erilaisia muotoja. Ns. kunnianväkivallan pitäminen ihan eri asiana kuin  muuta naisiin kohdistuvaa väkivaltaa on suorastaan rasistista. Ns. kunniaväkivalta eroaa länsimaalaisesta naisiin kohdistuvasta väkivallasta siinä  suhteessa, että  ns. kunnianväkivaltaa on suunnittelemassa ja toteuttamassa  lähisuku, mutta esimerkiksi suomalaisessa naisiin kohdistuvassa väkivallassa lähisuku ja naapurit yleensä vaikenevat, antavat  hiljaisen hyväksymisensä, koska se on perheen sisäinen asia. Mitä siis pitäisi ajatella siitä, että nuori mies tappaa entisen tyttöystävänsä, kun tyttö ei haluakaan seurustella enää (väkivaltaisen / uhkaavan / tunneköyhän) miehen kanssa? Tai siitä, kun mies tappaa tai yrittää tappaa (eroa haluavan) vaimonsa ja pari lasta? Ns. kunniamurhissa ei yleensä sentään lahdata koko perhettä. Miksi suomalainen mies tappaa entisen vaimonsa tai tyttöystävänsä tai (eroa haluavan) vaimonsa tai tyttöystävänsä? Tai miksi ex-mies vainoaa entistä vaimoaan vuositolkulla? Eiköhän kyse ole miehen omaisuudesta, kunniasta, menetyksen häpeästä: nainen ei  saa lähteä tavaraansa jakamaan muille, jos minä en sitä saa. Kuten ns. kunniamurhassa, kyse on myös siitä, mitä muut ajattelevat minusta nyt.... Nainen on samanlainen objekti ja omaisuus sekä suomalaisessa  ns. perhemurhassa ja ns. kunniamurhassa. Lopputuloksen kannalta on epäolennaista, onko  hengen riistoa ollut suunnittelemassa ja toteuttamassa yksi vai useampi mies. Murha on murha, on sen näennäisenä motiivina mikä tahansa.

Ns. kunniaväkivallaksi luokitellaan myös naisen elämän rajoittaminen, jatkuva haukkuminen ja mitätöiminen, mikä on kuitenkin ihan tyypillistä suomalaisessa perheväkivallassa. Naista pidetään mitättömänä ja hallinnassa psyykkisen väkivallan avulla. Väkivaltaisessa supisuomalaisessa suhteessa elävä nainen alkaa  ns. vapaaehtoisesti rajoittaa elämäänsä, esimerkiksi tulemalla tarkasti suoraan kotiin töistä, luopumalla  harrastuksista ja ystävistä,  jotta riippuvainen ja niin rakastunut suomalaismies ei saisi väkivaltaisia mustasukkaisuuskohtauksia. Kaikkia naisia ei hakata fyysisesti tai psyykkisesti supisuomalaisissa parisuhteissa, mutta aivan liian moni joutuu väkivallan kohteeksi. Osa suomalaismiehistä kohdistaa väkivaltaansa myös maahanmuuttajataustaisiin vaimoihinsa, jotka ovat usein kielitaidottomina todella heikossa asemassa.

Kuten  useita ihmisoikeuspalkintoja saanut jordanialainen tutkiva toimittaja Rana Husseini totesi Suomen kiertueellaan, että ns. kunniaväkivaltaan on puututtava eri maissa eri tavoin, mutta Euroopassa maahanmuuttajataustaisten naisten osalta on olennaista  kotoutumisen edistäminen, naisten valtaistaminen ( engl. Empowerment), riittävän tiedon ja tuen tarjoaminen – tarvittaessa turvakoteja salaisissa osoitteissa. Mutta se ei riitä,  sillä myös miehet pitää saada mukaan.  Ruotsissa on jo hyviä kokemuksia maahanmuuttajataustaisten  nuorten miesten kanssa työskentelemisestä ja mukaan ottamisesta. Ns. kunniamurhat eivät ole Jordaniassa eivätkä maailmassa kasvamaan päin,  niin kuin yhdysvaltalainen, jordanialaiseksi pakolaiseksi esittäytynyt kirjahuijari  Norma Khouri omilla "ihmisoikeuskiertueillaan" vakuutteli. Sen sijaan ne ovat tulleet länsimaalaisten tietoon, koska ns. kunniamurhia on tapahtunut nyt jo Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Naisiin kohdistuva väkivalta sen sijaan on lisääntynyt viimeisten vuosikymmenten aikana globaalisti:  raiskaukset, perheväkivalta, naiskauppa,  prostituutioon tai  muuhun orjatyöhön pakottaminen, naisten murhat ja tapot kohtaavat nykyisin noin 33 % ( 1/3) naisista, kun aikaisemmin luku on noin 25 %. ( 1/4). Intialaisten kastittomien  dalit-naisten ja tyttöjen silmittömällä joukkoraiskaamisella ja tappamisella ei ole mitään tekemistä kunnian kanssa, sillä se on  vain patriarkaalisen  naisvihan ja kastilaitoksella perustellun  törkeän syrjinnän karkea ilmentymä.

Palaan Forbidden Lie$ -elokuvan aiheuttamiin reaktioihin ja näkemyksiin  sekä Norma Khourin huijarikirjaan seuraavassa blogikirjoituksessani.

Rana Husseini vierailee Suomessa: Murha kunnian varjolla ja Forbidden Lie$

Nomerta Kustannus Oy  julkaisee 23.5. 2014  palkitun jordanialaisen toimittajan ja ihmisoikeusaktiivin Rana Husseinin  kirjan Murder in the Name of Honour suomeksi nimellä Murha kunnian varjolla.

Husseini  kirjoittaa peittelemättä kotimaassaan ja muualla tapahtuneista ns. kunniamurhista ja kampanjoinnista tätä raakaa  heimotapaa vastaan. Kirja on syntynyt osin siitä  raivosta, jonka huijariksi paljastunut Norma Khouri aiheutti kirjallaan Forbidden Love (Australiassa), Yhdysvalloissa Honour Lost, josta tuli bestseller ympäri maailmaa. Khourin kirjassa ei pitänyt paikkansa edes Jordanian naapurimaat, saati tarina kunniamurhan uhrina kuolleesta muslimityttö Daliasta, joka tapettiin Norman mukaan siksi, että hän oli rakastunut kristittyyn mieheen.

Jordan Timesin  tutkiva toimittaja Rana Husseini on  kirjoittanut yli 10 vuotta Jordanian kunniamurhista, eikä hän löytänyt Dalian tapausta mistään.  Kirjallisen huijarin, Norma Khourin  teos aiheutti suurta vahinkoa varsinkin Jordanian naisten oikeuksien edistämisessä, koska väärän tiedon levittäminen kunniamurhista ja niiden valtavasta yleisyydestä aiheutti  maan vanhoillisissa piireissä vastarintaa ja syytöksiä länsimaiden sekaantumisesta Jordanian asioihin.

 Alkuperäisessä julkaisumaassa, Australiassa ja myöhemmin Yhdysvalloissa Khourin kirja loi World Trade Centerin terrori-iskujen vanavedessä  myönteistä ilmapiiriä Irakin vastaista sotaa kohtaan.  Karmeita kuvia maalaavan valetietokirjan julkaiseminen Lähi-idän muslimi- ja arabimaasta kertoo myös jotain länsimaisesta tiedonvälityksestä: tietoja ei edes haluta tarkistaa.  Kustannusyhtiön olisi pitänyt nähdä jo ne aivan alkeelliset virheet, joita  Khourin teksti on täynnä. Kun australialainen kustantaja, Random House vihdoinkin myöntyi tunnustamaan – pääosin toimittajien, kuten Rana Husseinin ja Malcolm Knoxin kaivamien tosiasioiden pohjalta – kirjan valheeksi, se pyysi julkisesti anteeksi ja lupasi maksaa rahat takaisin kaikille halukkaille. 

Suomessa kirja on julkaistu nimellä Kunniamurha. Rakkaus ja kuolema Jordaniassa ( WSOY 2003).  Suomalainen kustantaja ei ole pyydellyt anteeksi kirjan huijaussisältöä. Teos löytyy liki jokaisesta suomalaisesta kunnankirjastosta. On selvää, että myös kustannusalalle on saatava journalistien ohjeiden tapainen velvollisuus oikaista selvästi vääriä tietoja ns. tietokirjoissa.

Rana Husseini  vierailee Suomeen toukokuussa ja osallistuu Maailma Kylässä

-festivaaleille Helsingissä, kirjasto-  ja Forbidden Lie$ -dokumenttielokuvaesityskierrokseen  Tampereella,   Turussa ja Helsingissä. Tapahtumissa puhutaan ns. kunniamurhista, sen vastaisesta kamppailusta, journalismista ja kustantamisesta sekä länsimaiden näkemyksestä lähi-idän kulttuureista.

Tule kuuntelemaan ja tapaamaan Ranaa Helsingissä, Tampereella ja Turussa

LA 24.5. Maailma Kylässä -festivaalilla: klo 15.40–16.00 Amazon -lavalla Maailman kirjojen teltas­sa.
klo 18.10–18.30 Taiga-lavalla.
SU 25.5. Maailma kylässä -festivaalilla: klo 12–13 Rana signeeraa kirjojaan yhteistyökumppanimme Etnia ry:n teltalla
MA 26.5. Kirjastotilaisuus, Tampereen pääkirjasto Metsossa klo 14–15. Epävirallinen tulkkaus suomeksi. klo 18.30 Forbidden Lie$ -dokumenttielokuvaesitys. Elokuvateatteri Niagara Tampereella.
TI 27.5. klo 17.00 Kirjastotilaisuus Turun pääkirjaston Studiossa. Epävirallinen tulkkaus suomeksi.
KE 28.5. klo 18.00 Forbidden Lie$ -dokumenttielokuva Turun Logomon MOVE 2-salissa.
PE 30.5. kLO 12.30 Forbidden Lie$ -dokumenttielokuva Caisassa, Helsingissä
klo 16.30 Kirjastotilaisuus Helsingin Lasipalatsin Kaupunkiverstaassa. Epävirallinen tulkkaus suomeksi.

Lataa Ranan ohjelma Helsingissä: Rana Helsingissä

Lataa Ranan ohjelma Tampereella: Rana Tampereella

Lataa Ranan ohjelma Turussa: Rana Turussa

Tietoa Rana Husseinista englanniksi: http://www.ranahusseini.com/

Palkittu australialainen dokumenttielokuva Forbidden Lie$

Forbidden Lie$ -elokuvanäytökset Tampereella, Turussa ja Helsingissä. Dokumentti on englannin- ja arabiankielinen. Tekstitys englanniksi. Elokuvassa esiintyvä Rana Husseini johdattelee elo­kuvaan. Kes­kustelua esityksen jälkeen. Epäviralli­nen keskustelun tulkkaus (englanti–suomi–englanti) mahdollista.

Heinäkuussa 2004 Norma Khourin bessellerkirja Forbidden Love (Suomessa Kun­niamurha. Rak­kaus ja kuolema nykypäivän Jordaniassa. WSOY 2003) pal­jastettiin huijaukseksi. Khouri sai mainetta ja rahaa jordanialaisena kristittyn­ä neitsyenä, joka joutui pakenemaan islamis­teja, jotka asettivat hänelle fat­wan, koska hän kamppaili kunniamurhia vastaan. To­dellisuudessa hän oli Nor­ma Bagain, chicagolai­nen kiinteistön­välittäjä ja kahden lapsen äiti, jota Yh­dysvaltain liit­tovaltion poliisi, FBI etsi miljoonan dollarin petok­sesta epäiltynä. FORBID­DEN LIE$ (kiel­letyt valheet) kutoo yhteen ns. kunniamurhat, po­litiikan, ahneuden ja kirjallisen skan­daalin tosielä­män trilleriksi, jonka päähenkilö­nä on loistava huijari­artisti, jota me länsimaissa kuiten­kin haluaisimme uskoa totuudenpuhujaksi.

Tietoa elokuvasta englanniksi: http://www.palacefilms.com.au/forbiddenlies/

Lisätietoja:   http://www.nomerta.net/