torstai 12. helmikuuta 2015

"Mamut tappavat varmimmin"



Porilaisen koulutytön raaka murha on herättänyt syvää pahennusta ja raivoa ainakin somessa. Ei siksi, että murha oli raaka ja kohdistui tyttöön, vaan siksi että syylliseksi epäily on tiettävästi maahanmuuttaja, 25-vuotias nuori mies. Mikään raaka suomalaisen naisen tai tytön murha, jonka tekijä on ollut kantasuomalainen, hetero, lihaa syövä ja autoileva perusmies ei ole herättänyt tällaista aggressiota ja älämölöä. Vain aikoinaan kahden poliisimiehen murha Helsingissä herätti tämän tason pahennusta, ja tällöin vaadittiin välittömästi viisumipakkoa Eestin ja Suomen välille. Kun kävi ilmi, että murhaaja olikin tanskalainen vankikarkuri Steen Christensen, kohu laantui välittömästi, eikä kukaan vaatinut viisumipakkoa Suomen ja Tanskan välille.


On totta, että poliisin tilastojen mukaan maahanmuuttajat syyllistyvät suhteellisesti useammin rikoksiin, mutta he ovat myös useammin kuin kantasuomalaiset rikoksen uhreja. Mitä näiden tilastojen takana on ja mitä ne tilastot kertovat? Ensinnäkin, poliisin tilastoissa on vain rikokseen epäillyt, ei siis tuomitut. Erikoisemman näköinen maahanmuuttaja on helpompi identifioida rikoksesta epäilyksi, kun taviksen näköisen perusjuntti. Toiseksi, kotona tapahtuvat naisten pahoinpitelyt ja raiskaukset ovat pääosin piilorikollisuutta, jota ei koskaan ilmoiteta poliisille, vaikka siitä supisuomalaisesta hakkaajasta olisi erottu, koska halutaan vain päästä eroon siitä kantasuomalaisesta kusipäästä. Nämä rikokset eivät siis löydy tilastoista. Lisäksi raiskausoikeudenkäynnit ovat äärimmäisen nöyryyttäviä naisille. Itä-Suomen hovioikeuden mukaanhan naisen minihame ja raiskaajan pysyvä työpaikka ovat rikosta lieventäviä tekijöitä. Kolmanneksi, maahanmuutto on usein sellainen stressitekijä, joka lisää väkivaltaisuutta, kun kotoutuminen, työnsaanti ja elämän vakiintuminen ei syystä tai toisesta onnistu. Esimerkiksi ruotsinsuomalaiset ovat olleet kuuluisia korkeista rikosluvuistaan. Pakolaistaustaisilla saattaa olla takanaan sotatraumoja tai kidutusta. Neljänneksi, suurin osa rikoksista on 15–35-vuotiaiden miesten tekemiä. Monissa maahanmuuttajaryhmissä 30–40 % kuuluu tuohon ryhmään, kun kantasuomalaisista vain 15 %. Viidenneksi, suomenruotsalaiset tekevät paljon vähemmän väkivalta- ja henkirikoksia kuin suomenkielinen kantaväestö. Supisuomalainen tappaa neljä kertaa useammin kuin suomenruotsalainen, ja maahanmuuttajat keskimäärin viisi kertaa useammin kuin suomenruotsalaiset. Lihaa syövä, hetero ja autoileva perussuomimies siis tappaa samalla tasolla kuin keskimääräinen maahanmuuttaja verrattuna suomenruotsalaisiin.


Rikollisuuteen vaikuttavat monet tekijät, joihin voidaan vaikuttaa perhe-, sosiaali- ja talouspoliittisin toimin. Rikoksia tekevät todennäköisimmin köyhät, vähemmän koulutetut, päihdeongelmaiset, huonot kotiolosuhteet kokeneet ja traumatisoituneet miehet. Kaikkeen muuhun voidaan vaikuttaa suhteellisen helposti, paitsi siihen, miksi nuorehkojen miesten maailmaan kuuluu niin vahvasti väkivalta ja rikollisuus verrattuna naisten maailmaan. Sen sijaan, että kauhistellaan yksittäisten nuorten miesten mielettömiä tekoja, pitäisi ryhtyä tekemään jotain. Mikä mättää varsinkin suomenkielisten mieskuvassa? Miksi suomenruotsalaiset miehet eivät ole olenkaan niin väkivaltaisia? Eiköhän se ole se perusjuntin kovasti pilkkaama suomenruotsalaisten ”naismaisuus” ja kyky keskustella asioista. 


Sen sijaan että huudetaan maahanmuuttajia ulos maasta, olisi perusmiesten korkea aika mennä itseensä ja miettiä miksi heillä niin pahasti kiehuu sisällä, että tekee mieli hakata sekä mamuja että sitä ikävää akkaa, joka ei tee niin kuin mies haluaa tai joka törkeästi jättää ”niin hyvän suomimiehen”. Tarvitaan miesprojekteja, jotta supisuomalaisetkin miehet osaisivat vihdoinkin puhua tunteistaan ja käsitellä aggressiota muullakin tavalla kuin hakkaamalla fyysisesti ja psyykkisesti naisia ja maahanmuuttajia – tai ryyppykavereita. Populistis-rasistiset ”asiantuntijat” antavat ymmärtää, että väkivalta olisi jotenkin joidenkin maahanmuuttajaryhmien geeneissä tai rotupiirre, mutta he unohtavat autuaallisesti, että kantasuomalaisten nuorehkojen miesten oma väkivaltaisuus on huippuluokkaa sekä eurooppalaisittain että verrattuna suomenruotsalaisiin. Kulttuurilla on tekemistä asian kanssa ja siihen voidaan vaikuttaa. Sen on osoittanut myös kampanjointi Jordaniassa, jolla on saatu ns. kunniamurhat vähenemään radikaalisti.

Väkivalta ei ole koskaan puolusteltavaa, mutta siihen voidaan vaikuttaa jos halutaan. Nyt vain populistisesti kauhistellaan ja puhutaan sivuasioista. Naiset ovat tässä miesten hallitsemassa väkivaltakulttuurissa altavastaajina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Raiskaus ja lapsimorsiamet lainsäädännön kohteina

Intian korkein oikeus linjasi lokakuussa 2017, että seksi alaikäisen kanssa on myös avioliitossa raiskaus. Intian laki on sallinut ala...