Nurmeksen tapaus, jossa epätoivoinen pienten lasten äiti tappoi itsensä ja 3 pientä lasta ajamalla auton päin bussia, jossa eroa hakeva avomies matkusti, on nostanut taas keskusteluun ns. perhesurmat.
Naiset eivät ole sen kummempia enkeleitä kuin miehetkään, mutta joitakin eroja on. Miehet paljon yleisimmin perhesurmatilanteissa tappavat puolisonsa tai ex-puolisonsa lapsien lisäksi. Naiset kohdistavat väkivaltansa yleisemmin vain lapsiin. Henkistä väkivaltaa sen sijaan naiset voivat harrastaa miestä kohtaan. Aivan, kyllä naisetkin tappavat, yleensä leipäveitsellä, sen väkivaltaisen puolisonsa.
Ns. asiantuntijat ovat psykopatologisoineet tilanteen. Kyseessä narsisti, masentunut, persoonallisuushäiriöinen jne. Kun ihminen ei kestä erotilanteita. kyseessä onkin usein psyykkinen häiriö. Toisessa iilimadon lailla roikkuva puoliso on rasittava kaikille, niin puolisolle kuin lapsille. Kun tilanne on hankala, roikkuja on jo manipuloinut ja järjestänyt sellaisia kohtauksia ja systeemejä, että puolison on hankala erota: yhteinen asunto, lapset, toisen itsetunnon vieminen sekä elämän rajoittaminen ja vahtiminen.
Selkeästi tarvittaisiin apua sekä miehille että naisille, joiden puoliso on psyykkisesti epävakaa. Usein tilanne syntyy hitaasti vuosien aikana. Rakkauden alkuhuumassa ei voi uskoa toisen pimeään puoleen ja sitten tilanteesta voi juuri esimerkiksi pienten lasten vuoksi olla vaikeaa lähteä. Kaikista ei kuitenkaan ole puolisoiksi ja lähivanhemmiksi, koska heidän toimintansa sairastuttaa psyykkisesti ja mahdollisesti jopa fyysisesti läheiset. Parisuhteen ja biologisen vanhemmuuden sädekehä on vihdoinkin murrettava.
Kenen toimialaan kuuluisi hyvien parisuhde-erojen tukeminen? Kirkkoa se ei juuri kiinnosta ja julkinen sektori kituu. Rahapula ei tosin ole mikään syy olla edistämättä ihmisten terveyttä ja jopa hengen säilymistä. Mitä ilmeisimmin tarvittaisiin matalan kynnykset asukastupia, tenavakerhoja, nais- ja miesryhmiä; kaikenlaista kansalaisyhteiskunnan toimintaa, jossa ihmiset voisivat tavata toisiaan ja luoda sosiaalisia verkostoja mm. sitä varten, että kun heillä menee huonosti, heillä olisi edes yksi ihminen, jonka kanssa voisi puhua ja joka voisi antaa tukea. Nurmeksen tapauksessa perheelle oli tiettävästi tarjottu julkisen sektorin tukea. Todennäköisesti se ei ole kelvannut, koska "taudin kuvaan" kuuluu se, ettei meidän perheen asioita lauleta ulkopuolisille, eikä meillä ole mitään ongelmia.
Mikä sitten erottaa suomalaiset ns. perhesurmat yhteisöllisempien kulttuurien ns, kunniamurhista: se suku ja suvun "kunnia" tai häpeä. Ns. perhesurmissa kyse on yksilön kunniasta tai häpeästä, narsistisesta haavasta, kun tulee jätetyksi, eikä se puoliso toimikaan niin kuin piti. Ns. kunniamurhissa kyse on siitä, että tyttöjen ja naisten käyttäytyminen on vanhoillisissa piireissä määritelty koko suvun kunnian mittariksi ja häpeän aiheuttava naispuolinen henkilön tulee siten vastata hengellään eräänlaisen verokoston hengessä. Miehet, usein alaikäiset veljet suorittavat itse murhat, mutta varsinkin äidit ja joskus myös siskot toimivat houkutuslintuina saadakseen uhrin kiikkiin.
On todella vaikeaa ymmärtää, mitä liikkuu sellaisen äidin päässä, joka houkuttelee oman tyttärensä miespuolisen sukulaisensa tapattavaksi. Joskus, hyvin harvoin äiditkin osallistuvat tappamiseen. Likaiset hommat ovat perinteisesti niin meillä kuin muuallakin miesten töitä. Jordaniassa toimittaja Rana Husseinin haastattelemat nuoret kunniamurhaajat kokivat toimintansa pakoksi, josta ei ollut ulospääsyä ja joka teki heistä arvostettuja ainakin vankilassa. Muutoin heillä saattoi olla ongelmia päästä naimisiin ja heitä vieroksuttiin kaltereiden ulkopuolella.
Väkivallan ennaltaehkäisy on hankalaa, mutta tiedetään, että jos lapset saavat hyvän lapsuuden ilman pelkoa ja väkivaltaa, niin he todennäköisimmin eivät takerru väkivaltaan ratkaisumenetelmänä. Kulttuurisesti latautunut väkivalta, kuten ns. perhesurmat ja ns. kunniamurhat vaativat monimuotoisempia toimintatapoja ja pitkäjänteistä työtä.
Toukokuussa 2014 Suomessa vieraillut palkittu ihmisoikeusaktiivi ja toimittaja Rana Husseini on esimerkiksi konsultoinut Iso-Britannian poliisia tunnistamaan ns, kunniaväkivaltaa. Brittein saarilla on luotu poliisin, sosiaalityöntekijöiden ja terveydenhuollon ammattilaisten sekä kolmannen sektorin yhteystyöverkosto ns. kunniaväkivaltaan puuttumiseksi. Suomessakin samaan on pyritty, mutta mm. erikoistuneiden turvakotien puute haittaa toimintaa. Myös ns. perhesurmien estämiseksi tarvittaisiin vastaavanlaisia verkostoja.
Ihmisoikeusliiton tuottama Rana Husseinin haastattelu ( englanniksi, suomenkielinen tekstitys) on katsottavissa täällä: