tiistai 28. lokakuuta 2014

Nainen kunniamurhaajana ja perhesurmaajana

Nurmeksen tapaus, jossa epätoivoinen pienten lasten äiti tappoi  itsensä ja 3 pientä lasta ajamalla auton päin bussia, jossa eroa hakeva avomies matkusti, on nostanut taas keskusteluun ns. perhesurmat.

Naiset eivät ole sen kummempia enkeleitä kuin miehetkään, mutta joitakin eroja on. Miehet paljon yleisimmin perhesurmatilanteissa tappavat  puolisonsa tai ex-puolisonsa  lapsien lisäksi. Naiset kohdistavat väkivaltansa yleisemmin  vain lapsiin. Henkistä väkivaltaa sen sijaan naiset  voivat  harrastaa miestä kohtaan. Aivan, kyllä naisetkin tappavat, yleensä leipäveitsellä, sen  väkivaltaisen puolisonsa.

Ns. asiantuntijat ovat psykopatologisoineet tilanteen. Kyseessä narsisti, masentunut, persoonallisuushäiriöinen jne.  Kun ihminen ei kestä erotilanteita. kyseessä onkin usein psyykkinen  häiriö. Toisessa iilimadon lailla roikkuva puoliso on rasittava kaikille, niin puolisolle kuin lapsille. Kun tilanne on hankala, roikkuja on jo manipuloinut ja järjestänyt sellaisia kohtauksia ja systeemejä, että puolison on hankala erota: yhteinen asunto, lapset, toisen itsetunnon vieminen  sekä elämän rajoittaminen ja vahtiminen.

Selkeästi tarvittaisiin apua sekä miehille että naisille, joiden puoliso on psyykkisesti epävakaa. Usein  tilanne syntyy hitaasti vuosien aikana. Rakkauden alkuhuumassa ei voi uskoa toisen pimeään puoleen ja sitten tilanteesta voi juuri esimerkiksi pienten lasten vuoksi olla vaikeaa lähteä.  Kaikista ei kuitenkaan ole puolisoiksi ja lähivanhemmiksi, koska heidän toimintansa sairastuttaa psyykkisesti ja mahdollisesti jopa fyysisesti läheiset. Parisuhteen ja biologisen vanhemmuuden sädekehä on vihdoinkin murrettava.

Kenen toimialaan kuuluisi hyvien parisuhde-erojen tukeminen? Kirkkoa se ei juuri kiinnosta ja julkinen sektori kituu.  Rahapula ei tosin ole mikään  syy  olla edistämättä ihmisten terveyttä ja jopa hengen säilymistä. Mitä ilmeisimmin tarvittaisiin matalan kynnykset asukastupia, tenavakerhoja, nais- ja miesryhmiä; kaikenlaista kansalaisyhteiskunnan toimintaa, jossa ihmiset voisivat tavata toisiaan ja luoda sosiaalisia verkostoja mm. sitä varten, että kun heillä menee huonosti, heillä olisi edes yksi ihminen, jonka kanssa voisi puhua ja joka voisi antaa tukea. Nurmeksen tapauksessa perheelle oli tiettävästi tarjottu julkisen sektorin tukea. Todennäköisesti se ei ole kelvannut, koska "taudin kuvaan" kuuluu se, ettei meidän perheen asioita lauleta ulkopuolisille, eikä meillä ole mitään ongelmia.

Mikä sitten erottaa suomalaiset ns. perhesurmat yhteisöllisempien kulttuurien  ns, kunniamurhista: se suku ja suvun "kunnia" tai häpeä. Ns. perhesurmissa kyse on yksilön kunniasta tai häpeästä, narsistisesta haavasta, kun tulee jätetyksi, eikä se puoliso toimikaan niin kuin piti.  Ns. kunniamurhissa kyse on  siitä, että tyttöjen ja naisten käyttäytyminen on vanhoillisissa piireissä määritelty koko suvun kunnian mittariksi ja häpeän aiheuttava naispuolinen henkilön tulee siten vastata hengellään  eräänlaisen verokoston hengessä. Miehet, usein alaikäiset veljet suorittavat itse murhat, mutta varsinkin äidit ja joskus myös siskot toimivat houkutuslintuina saadakseen uhrin kiikkiin. 

On todella vaikeaa ymmärtää, mitä liikkuu sellaisen äidin päässä, joka houkuttelee oman tyttärensä miespuolisen sukulaisensa tapattavaksi. Joskus, hyvin harvoin äiditkin osallistuvat tappamiseen. Likaiset hommat ovat perinteisesti niin meillä kuin muuallakin miesten töitä.  Jordaniassa toimittaja Rana Husseinin haastattelemat nuoret kunniamurhaajat kokivat  toimintansa pakoksi, josta ei ollut ulospääsyä ja joka teki heistä arvostettuja ainakin vankilassa. Muutoin heillä saattoi olla ongelmia päästä naimisiin ja heitä vieroksuttiin kaltereiden ulkopuolella.

Väkivallan ennaltaehkäisy on hankalaa, mutta tiedetään, että jos lapset saavat hyvän lapsuuden ilman pelkoa ja väkivaltaa, niin he todennäköisimmin eivät  takerru väkivaltaan ratkaisumenetelmänä. Kulttuurisesti latautunut väkivalta, kuten ns. perhesurmat ja ns. kunniamurhat vaativat monimuotoisempia toimintatapoja ja pitkäjänteistä työtä.

Toukokuussa 2014  Suomessa vieraillut  palkittu ihmisoikeusaktiivi ja toimittaja Rana Husseini on  esimerkiksi konsultoinut Iso-Britannian poliisia tunnistamaan ns, kunniaväkivaltaa. Brittein saarilla on luotu poliisin, sosiaalityöntekijöiden ja terveydenhuollon ammattilaisten sekä kolmannen sektorin yhteystyöverkosto ns. kunniaväkivaltaan puuttumiseksi. Suomessakin samaan on pyritty, mutta mm. erikoistuneiden turvakotien puute haittaa toimintaa. Myös ns. perhesurmien estämiseksi tarvittaisiin vastaavanlaisia verkostoja.

Ihmisoikeusliiton tuottama Rana Husseinin haastattelu ( englanniksi, suomenkielinen tekstitys) on katsottavissa täällä:



lauantai 18. lokakuuta 2014

Huivi poliittisena manifestina


Kaiken uhallakin aion puuttua asiaan, joka saa monet takajaloilleen: huivi, huntu, chador,  hijab ...

Jo vuonna 1975 julkaistu marokkolaisen kirjailijan ja sosiologin Fatima Mernissin kirja "Beyond the Veil" (Hunnun takana)  tutki ansiokkaasti islamin ja  hunnun yhteyksiä. Mernissin perusnäkemys on se, että huntu on naisten seksuaalisuuden rajoittamiseen ja kontrolloimiseen liittyvä vaate. Huivi tai huntu liittyy ennemminkin kulttuuriseen traditioon kuin uskontoon, kuten ns. ympärileikkaus eli naisten sukuelinten silpominen.

Suomessa on kuitenkin haluttu esittää usein, että huivi on olennainen osa, suorastaan pakollinen osa islamia. Näin  vakuuteltiin mm. keväällä  Yle TV-2:n Silminnäkijä ohjelmassa "Työsuhdehuivi". Kuten on todettu ISIKSen leipiin lähteneiden supisuomalaisten ja maahanmuuttajataustaisten osalta, heillä ei ole ollut oikeaa tietoa islamista, niin samoin on laita näiden naisten kanssa, jotka vakuuttavat huivin olevan  pakollinen osa islamia. Tämä ei merkitse sitä, että huivia käyttäviä  naisia saisi syrjiä työmarkkinoilla, vaan sitä, että asioista pitää puhua niiden oikeilla nimillä.

Huivista on tullut yhä enemmän poliittinen manifesti. Ennen Hamasin valtaantuloa Palestiinassa  hyvin harva nainen käytti huivia. Bosnian muslimit  ja Venäjän tataarit eivät pääsääntöisesti käytä huivia.  Suurin osa kurdinaisista ei käytä huivia ja Iranista paenneet musliminaiset käytävät todella harvoin huivia Euroopassa. Monissa  Saharan eteläpuolisissa maissa musliminaiset eivät käytä "islamilaista" huivia, vain tyypillisiä afrikkalaisia asusteita, joihin kuuluu usein pään peittävä  osa. Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä huomattava osa naisista,  varsinkin koulutetut musliminaiset, ei käytä huivia. Suomessa tiettävästi huivia käyttävissä yhteisöissä vaatteesta on tullut tapa näyttää suomalaiselle yhteiskunnalle, että "julkimuslimitkin" käyvät töissä ja ovat aktiivisia. Joidenkin tietojen mukaan konservatiiviset poliittiset muslimiliikkeet jopa maksavat naisille siitä, että he käyttäisivät huivia – ei  kuitenkaan Suomessa.

Huivi  on sitä käyttävien yhteisöjen mukaan "tosiuskovaisen" merkki vähän samaan malliin kuin nunnien ja munkkien kaavut tai   risti kaulalla tai  ainakin vanhempien ortodoksinaisten tapa peittää päänsä kirkossa suomalais-venäläisellä huivilla. Uskonnon siis halutaan näkyvän kauas  erinäisistä syistä. Se on tiettyjen islamin fraktioiden tapa osoittaa olemassaolonsa ja voimansa.

Kysymys  huivinkäytön vapaaehtoisuudesta on mielenkiintoinen.  Jos perhe ja suku pitävät huvitonta  tyttöä ja naista "huonona" naisena, niin kuinka moni  pystyy vastustamaan lähisukuaan? Aikoinaan suomalaisissa uskonnollisissa konservatiivikodeissa kiellettiin tytöiltä meikit, tanssi ja minihameet – joissakin kristillisissä lahkoissa vieläkin. Kantasuomalaiset käännynnäisnaiset lienevät vapaaehtoisia huivin käyttäjiä, vaikka saattavatkin tehdä sen miellyttääkseen konservatiivista puolisoaan tietämättöminä islamin sisällöstä. 

Kysymys huivinkäytöstä on hieman samanlainen kuin kysymys siitä, miksi "kunnon" musliminaiset eivät voi mennä uimahalleihin, joissa on uimassa sekä miehiä että naisia. Kyse on kulttuurista, ei uskonnosta. Tämä kielto koskee ainakin Suomessa osin myös huivittomia naisia.  Jotkut naiset saattavat mennä lastensa kanssa uimaloihin tiukasti vaatetettuna ja mahdollisesti he voivat katsella uimahousuisia miehiä, mutta  aikuisen naisen ei sovi paljastella itseään. Kyse on siis naisen seksuaalisuudesta.

Huivin ja naisellisia muotoja häivyttävän pukeutumisen voi tietenkin nähdä myös vastalauseena yliseksualisoituneelle  länsimaiselle kulttuurille. Huvia kantavat musliminaiset eivät halua saada  varsinkaan seksuaaliobjektihuomiota, jota  taas ainakin osa nuorista suomalaisnaisista kaipaa.

Aikoinaan suomalaiset naiset eivät päässeet  housuissa  (ilman hametta) eivätkä ilman  miesseuralaisia ravintolaan kulttuurisista syistä. Kun naisten pukeutumista ja käyttäytymistä aletaan rajoittaa jumala kyytipoikana, jota on Suomessakin tehty  koko kristillinen aika, vuosisatoja, on sen vastustaminen hankalaa.

Totta kai nainen, joka on käyttänyt huivia vuosia tai vuosikymmeniä on oikeutettu siihen ja se on osa hänen identiteettiään. On myös ymmärrettävää, että ympäristöissä, joissa paljain päin liikkuminen merkitsee yhteisön miehille samaa kuin suomalaismiehille superlyhyt minihame (ns. roiskeläppä), niin on oman turvallisuudenkin vuoksi parasta käyttää huivia.

Eurooppalaisessa feministissä kulttuurissa on kuitenkin aina katsottu, ettei naisen vaatetus ole mikään peruste kohdella häntä huonosti, mutta hyvin harva  nainen halua ehdoin tahdoin joutua huonoon valoon ja vaaraan. Kulttuurit muuttuvat hitaasti, joten kovin suurta muutosta ei ole lähivuosina tiedossa. Pikemminkin virta näyttää vievän yhä konservatiivisempaan suuntaan, ainakin osin maailmanpoliittisen tilanteen vuoksi. Ilmiselvää on sekin, että mitä huonommin muslimitaustaiset maahanmuuttajat kotoutetaan Suomeen, sitä todennäköisemmin huivin käyttö lisääntyy.

Ei, en ole kieltämässä huiveja – paitsi burkaa, joka peittää naisen kokonaan. Kyllä naisella pitää kasvot olla.



Tietoa Fatima Mernissistä englanniksi: http://arabwomenwriters.com/index.php?option=com_content&view=article&id=73&Itemid=81



Raiskaus ja lapsimorsiamet lainsäädännön kohteina

Intian korkein oikeus linjasi lokakuussa 2017, että seksi alaikäisen kanssa on myös avioliitossa raiskaus. Intian laki on sallinut ala...