sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Ns. kunniamurhat ovat islaminvastaisia


Ihmisoikeusaktiivi ja toimittaja Rana Hussein sanoo suoraan abudhabilaiselle englanninkieliselle lehdelle The National ( 3.12. 2016) antamassaan haastattelussa, että ns. kunniamurhat ovat islaminvastaisia.

Nyt myös jordanialainen Iftaan virasto, joka on vastuussa uskonnollisista julistuksista on antanut ensimmäisen fatwan, jolla kielletään naisten tappaminen kunnian nimissä. Fatwan mukaan ns. kunnianmurhat ovat sharian vastaisia ja niitä kuvataan kauheimmiksi rikoksiksi. Nettisivulla julkaistun fatwa on vastaus kansalaisten kyselyihin islamin suhteesta ns. kunniamurhiin.

Jordaniassa noin 20 naista joutuu ns. kunniamurhan uhreiksi joka vuosi. Rana Husseini, Murha kunnian varjolla (Murder on Name of Honour) -kirjan kirjoittaja toteaa fatwan olevan askel oikeaan suuntaan. Hänen mukaansa tämä askel olisi pitänyt ottaa jo kauan sitten, koska se tekee selväksi, että ns. kunniamurhat eivät liityy islamiin.

Husseinin mukaan fatwa toivottavasti lopettaa ns. kunniaväkivallan. Lisäksi tarvittaisiin lainsäädäntöä, joka koventaisi nykyisin helpolla ns. kunniamurhasta pääsevien tuomioita. Jordanian rikoslain 98 artiklan mukaan intohimorikoksista saa alemman tuomion. Rikoslaki sallii myös alemman tuomion, jos mies havaitse vaimon tai naispuolisen sukulaisen tehneen aviorikoksen.







Lisätietoja (englanniksi):

http://www.thenational.ae/world/middle-east/jordan-says-honour-killing-is-against-islam#honourkilling#vaw


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Raiskaus ja lapsimorsiamet lainsäädännön kohteina

Intian korkein oikeus linjasi lokakuussa 2017, että seksi alaikäisen kanssa on myös avioliitossa raiskaus. Intian laki on sallinut ala...